Esipuhe kirjasta Collected Poems, 2016

Synnyin samana vuonna jona Billie Holiday kuoli, 1959. Usein toistuvassa unessani Billie on etusivun valokuva lehdessä, joka julkaisee vain kuolinilmoituksia. Uni on varastettu runosta, jonka nimi on ”The Day Lady Died”, mutta se ei tee siitä yhtään sen vähemmän omituista. Joku lähetti minulle Billiestä valokuvan, jossa hän nojaa mikrofoniin naama turvonneena. Hänen kasvoillaan on viskin punoitusta ja hän näyttää nuokahtaneen seisaalleen, vaikka varmaksi sitä ei voi sanoa sillä kissamaiset aurinkolasit peittävät silmät. Panin valokuvan työpöydälleni ja yöllä tavanomainen uneni Billiestä korvautui toisella: Billie ja Roberto Bolaño polttamassa heroiinia parsilaisessa sanatoriossa Bandra Bandstandilla. Kun aamu valaisi likaisen meren, paskan tahrimat rantakivet ja aamukävelijöiden laumat, Billie istui risti-istunnassa kynttilän edessä mustunut folionrepale kädessään. Hänen ohuissa sormissaan paloi tulitikku ja hänen hiuksiinsa oli takertunut tuore merilevän suikale. Kun Billien otsa viimein kosketti lattiaa, Bolaño nousi ylös ja otti salkkunsa. Hän sanoi minulle, että aurinko oli korkealla ja kohta olisi liian kuuma kävellä tai tehdä töitä. ”Ainoastaan runous ei ole paskaa”, hän sanoi. ”Lakkaa haaskaamasta niin paljon aikaa.” Jopa unessa ymmärsin, että tämä oli varsin tarkka kuvaus kirjoittajan urastani. Olen kirjoittanut neljä runokokoelmaa, kaksi librettoa ja yhden romaanin. Tuhansia puolihuolimattomia tai kehnoja lehtijuttuja ei lasketa sillä ne kirjoitin rahasta. Runokokoelmien painokset eivät enää ole myynnissä, mutta niin asioiden kuuluukin olla, jos sattuu olemaan englanniksi kirjoittava intialainen runoilija. Librettojen painokset olivat yksityisiä, mikä tarkoittaa etteivät ne alkuaankaan olleet levityksessä. Romaani, Narcopolis (2012), jossa koetin kirjoittaa Bombaysta väkivallan ja päihteiden kaupunkina, on ainoa kirjoitukseni joka yhä on saatavilla; jälleen, tämä on normaalia intialaiselle runoilijalle. Kun ottaa huomioon suppean tuotantoni ja kuinka vähän siitä on saatavilla, tuntuu erikoiselta ja erikoisen tyydyttävältä koota nämä neljä runokokoelmaa yksiin kansiin muutaman uuden ja joidenkin vuosien takaisten julkaisemattomien runojen kanssa. Kootessani tätä kirjaa jätin jotkut runot ennalleen, hylkäsin osan ja joitain kirjoitin uudelleen sillä runoilijoiden parissa uudelleenkirjoittamisen perinne on kunniassa. Tässä on esimerkiksi runo kokoelmasta Apocalypso ja sitä seuraa uusi versio, jonka lopussa Kafka tekee yllätysvierailun:

Omakuva (1)

Hän pitää tämän paikan ankarasta symmetriasta;
ei mitään liikaa, ei mitään haaskattua,
jokainen kirja kolossaan, paikallaan.
(Onnettomuus on jotain
täysin ambivalenttia:
Haluatko olla onnellinen,
hän kysyy itseltään silloin tällöin,
vai haluatko kirjoittaa?)

Nyt hän nostaa pannun liedelle,
kuvat hyvittelevät loputtomasti hänen käsissään.
Menneitten juhlien aaveet
heittäytyvät sopulimaisesti
liian pieneen liekkiin.
Jokaista pientä tekoa seuraa
koko joukko demoneja,
jotkut ystävällisiä, toiset eivät.

Yön tullen, uurastuksen uuvuttamana,
hän vajoaa välittömästi
unettomaan, rehelliseen uneen,
luonnonvoimien armoilla.

Omakuva (2)

Onnettomuus on eräänlaista joogaa, hän sanoo itselleen
joka aamu, hengitysmeditaatiota; sitä paitsi,
haluatko olla onnellinen vai haluatko kirjoittaa?
Kun hän nostaa pannun liedeltä, kuvat hyvittelevät
loputtomasti hänen käsissään. Menneitten juhlien aaveet
heittäytyvät sopulimaisesti kituliaaseen
liekkiin, jokaista pientä tekoa seuraa joukko demoneja,
jotkut ystävällisiä, toiset eivät. Maailma on koodi, savumerkkejä joita
kuolleet ovat jättäneet meidän ratkaistavaksemme, tietäen ettemme osaa.
Yön tullen, uurastuksen uuvuttamana, hän vaipuu
unettomiin valon vaihdoksiin, kuolleeseen tai kuolevaan mereen.
Vuori siirtyy, eikä kukaan huomaa. Maailma
on vanha ja asettunut tapoihinsa, ja K. sanoo: Tietenkin
toivoa on, aina on toivoa, mutta ei meille.

Tahdon tässä vaiheessa sanoa, että on vaikea olla välittämättä tämänkaltaisen esipuheen kuolemanjälkeisestä luonteesta. Tällainen työ jää yleensä toisten tehtäväksi, ja mieluiten runoilijan kuoltua. Omassa tapauksessani on olemassa tiettyjä olosuhteita, joiden vuoksi tämän kirjoittaminen on välttämätöntä. These Errors Are Correct (2008), jonka kirjoitin kuolleen vaimoni muistolle, on viimeinen täysimittainen kokoelma, jonka aion julkaista. Olen monesta syystä kyvytön yltämään tuon kokoelman runojen tasolle ja uskon, että jos kirjoittaja ei voi säilyttää edellisen kirjansa tasoa tai ylittää sitä, on parempi olla julkaisematta lainkaan. Olen viisikymmentäneljä vuotta vanha. Aika, joka kerran oli ystävä, on nyt vihollinen. Jokainen päivä on lahja, joka pitää palauttaa. Asun vuokratalossa isossa intialaisessa kaupungissa. Paksu ilma kuhisee kemikaaleja. Kaaos on ystäväni ja lähin naapurini. Tämä on elämäni ja nämä ovat kootut runoni. Niissä ei ole mitään koottua.

Gaseeli

Kun lähdet, viet mukanasi kaikki muistoni rakkauden.
Kesä tulee tuntumaan joulukuulta rakkauden.

Metsäpalosta hiipuvaan kipinään muutamassa viikossa,
mitä muuta jää jäljelle kuin hiillokset rakkauden?

Paperiraha ei kelpaa joissain tämän kaupungin osissa.
Niissä käy vain (tahrainen) valuutta rakkauden.

Aja pois kuu ja tähdet, lakkauta musiikki.
Mitä jää jäljelle riekaleista rakkauden?

Jätä sikseen salvasi ja hämärät rohtosi.
Ei ole lääkettä penikkataudille rakkauden.

Värittömät silmäsi kuin meri kello neljä aamulla.
Omat silmäni punoittavat, tai ehkä se on umbraa rakkauden?

Mitä haistat, Jeet! Ei tämä ole edamia, cheddaria tai brietä.
Tällainen kypsyys huokuu vain camembertista rakkauden.

Re: Hakemus

1. Organismin rakenne on keskittynyt yksinomaan syömisen ja ulostamisen ympärille. Nämä toisilleen vastakkaiset impulssit saattavat selittää koeyksilön ahdistuneisuuden, jumaluuksien rukoilemisen ja yleisen hämmentyneisyyden.
2. Hengitysmekanismi on altis pettämään tämän tästä. Aivan liian paljon riippuu ilman tasaisesta virtaamisesta keuhkoihin. Alkeellinen verenkiertojärjestelmä ja ainoa sydän vaativat välitöntä uudelleensuunnittelua.
3. Organismi vaatii samanaikaisia säätöjä visuaalisten ärsykkeitten, hellyyden, narratiivisen koheesion ja sukupuolisen informaation suhteen. Jatkuvaa huoltamista ei voi kustannustehokkuuden nimissä puoltaa.
4. Ilmaan kohottava kyky puuttuu ja sen kaipuu on uuvuttavan kiihkeää. Koeyksilö haluaa lentää, mutta ei pysy sanottavampaa hetkeä ilmassa. Tästä seuraa suuria psyykkisiä konflikteja.
5. Suurin epäkohta on patologinen varmuudenkaipuu; meillä ei ole pienintä epäilystä, etteikö tämä tila liittyisi organismin kokonaisvaltaiseen emotionaaliseen vaativaisuuteen.
6. Joudumme mainitsemaan myös organismin huonon säänkestävyyden, sen alttiuden ajalle ja jokaöisen levontarpeen.
7. Kaiken kaikkiaan olemme yksimielisiä siitä, että organismi on perinpohjainen pettymys, ja lisäksi banaali.

NB: Mietimme, ovatko nämä epäkohdat osa kokonaissuunnitelmaa, niin ettei kyse ole sittenkään epäkompetenssista, kuten on väitetty, vaan järjestetyn vanhanaikaisuuden tutkielmasta. Jos asia on näin, olemme valmiit harkitsemaan projektin jatkamista nykyisessä epätyydyttävässä formaatissaan.

Sininen gaseeli

Laske kynäsi – et laadi riimejä tänä yönä.
Kuu on kirottu. Sanat eivät ole yleviä tänä yönä.

Syy ei ole kenenkään, viestissä ei lukenut muuta.
En ole kukaan; rakkauteni ei ole pennin väärti tänä yönä.

Kaikki on muuttunut ja entisellään mustan veden yllä.
Mosambisi on appelsiini on makea limetti tänä yönä.

Tappajasi hymyilee, tarjoaa paukut ja lasin viiniä.
Kelpaa minulle, hän on rikoskumppanini tänä yönä.

Feikkaamalla pärjää, AA:n kahvirinki toistelee.
Kiitos ei, otan viskiä ja valkoisen viivan tänä yönä.

Itseinho, sinun oikea nimesi on köyhyys –
ja runous joka ei voita palkintoja tänä yönä.

Mysteeri minulle: miksi ystäväni ovat niin auki?
Soita Mefistolle, tahdon pitää hauskaa tänä yönä.

Murtunut kuu, murrettua sineä ja posliininvalkeaa,
vain sinä olet minua toivottomampi tänä yönä.

Jeet, miksi näet nälkää vaikka kulhosi on täynnä?
Jaatko sinä Shaktin paradigman tänä yönä?

Hyppy

Vie yhden tai kuusi säettä
jotta tämän runon voi muuttaa

kupletein etenevästä
toteavasta lauseesta joksikin

mikä vie sinut Afrikkaan,
missä muurahais-

leijona vaanii
               korkean ruohon seassa
                                     valmiina hyppäämään

tämän sivun puhtaan valkealle kentälle.

Kuinka olla rupikonna

Ota kolme tuoretta itiötä
rommipaukun kera,
pitele niitä kielesi päällä

pitkähkön hetken verran.
Pakkaa kaikki ajatukset kullasta
safiirin kokoiseen

pieneen nahkaiseen rasiaan.
Toistele itsellesi:
”En enää koskaan ole kaunis.”

Kuinka olla lehti

Pidättele hengitystäsi kunnes
olet Jumalan vihreitä ajatuksia.
Lakkaa syömästä,

ilma riittää ravinnoksi.
Veden suhteen on toisin:
iho imee kosteutta,

silmät tottuvat,
raajat kasvavat sisäänpäin.
Taivuta kärsivällisyyttä.

Palvo naisia ja puita.

Kuinka olla hevonen

Tunne sierain,
kaikki voima kerääntyy sinne.
Paisuttele omaasi kunnes veri laulaa.

Tarvitset kaiken koulutuksesi
ollaksesi hevonen etkä aasi.
Raja on hiuksenhieno,

vaarallinen hajamielisille
ja sydämestä vieraantuneille.
Vältä kaikkia leveysasteita.

Kuinka olla korppi

Opi nimeämään eläimet
- Pistävä, Pölisevä, Paritteleva,
Valittava, Raivostunut ja Purskaus.

Anasta Jumalan toimenkuva.
Mikä ettei?
Niin runoilijat tekevät.

Palatakseni korppiin,
tapa värillisyys,
muutu mustaksi.

Kuinka olla pussimäyrä

Omaksu valta
alamaailman yli.
Vihollisesi ovat leegio

- syö ne.
Syö kaikki.
Sinun on kasvatettava voimiasi,

muutos tulee aivan varmasti.
Silmäsi ovat punaiset legendat.
Nimesi on Aatami.

Kuinka olla kraitti

Tämä on helppo,
anna murheellesi valta.
Nauti suolasta.

Unohda muu.
Kun ihosi kuoriutuu
kuivana kuin luu

naura ääneen.
Se on ensimmäinen osa. Toiseksi:
vältä mangusteja.

Iän tuomat lohdut

Taiteilijan muotokuva vanhana jumalana

63-vuotias mies makaa selällään
vuokrahuoneessa,
hän tuijottaa katto-

tuuletinta, joka hienovaraisesti leikkelee
näkökenttää viipaleiksi.
Meri toistelee yhtä säettä,

hän teeskentelee, ettei kuule sitä.
Illan hämärä on jo koittanut,
on lepakon hetki.

Pian hänen kätensä
häviävät pimeään.
Hän makaa silmät

selällään, odottamassa.