BR: Runoilija Jani Nieminen, kuinka kuvailisit runoteoksesi Bigini saamaa vastaanottoa?
JN: Kuin metsässä istuisi.
BR: Voitko täsmentää.
JN: Hiljaisuus.
BR: Miltä se tuntuu?
JN: Ai metsässä istuminen?
BR: Ei, kun hiljaisuus.
JN: Siltä kuin istuisi hiljaisessa metsässä.
BR: Teoksesi on kovin meluisa, ehkä hiljaisuus tuo hyvää vastapainoa.
JN: Tarkemmin ajatellen kyseessä taitaa olla vaikeneminen.
BR: Sellainen hiljaisuus mahtaa olla kiusallista.
JN: Lähentelee mitätöintiä, vaan en minä ole ainoa.
BR: Metsässä istuja?
JN: Tänä päivänä metsään jäävät sienet, marjat, runot ja runoilijat.
BR: Aika on kova.
JN: Ei sen hokeminen mitään auta, meillä on kuitenkin mahdollisuus muuttaa aikaa.
BR: Kuinka?
JN: Ystäväni neuvon mukaan: Jos kerran olet marginaalissa, ei auta kuin mennä syvemmälle marginaaliin.
BR: Syvemmälle metsään vai?
JN: Se vastaa kunnes se kaadetaan.
BR: Kaadetaanko se?
JN: Ei, mutta runous kaataa diktatuureja ja patsaita.
BR: Olet aika dramaattinen.
JN: Kuuluu toimenkuvaan.
BR: Onko sinulla jo seuraava teos vireillä?
JN: Kyllä. Runoja metsästä.
BR: Eikö olisi järkevämpää kirjoittaa proosaa, se on lukijaystävällisempää.
JN: Riippuu lukijasta.
BR: Tavoittaisit heitä enemmän. Ei tarvitsisi puiden kanssa puhua.
JN: Ei siinä ole mitään vikaa.
BR: Missä vaiheessa itsepintaisuudesta tulee typeryyttä?
JN: Mahtanen ottaa siitä selvän.
BR: Onnea siihen.
JN: Kiitos!
BR: Vielä viimeinen kysymys. Kuinka täältä metsästä pääsee ulos?
JN: Seuraat hulluksi tulleita puita.
BR: Nyt en ymmärrä.
JN: Pysy tunteessa, älä poikkea polulta.